Kirsti Niemistö Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen johtoon

Posted by on marras 18, 2016 in Galleria | 0 comments

kaksipuheenjohtajaa

Urjalalainen diabeteshoitaja, emerita Kirsti ”Venla” Niemistö on valittu Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtajaksi. Hän seuraa yhdistystä 4½ vuotta luotsannutta Timo Rajalaa, joka jatkaa hallituksen jäsenenä.

Hallitukseen valittiin lisäksi Hannu Alanko, Jaana Järvilahti, Marita Lehto ja Miika Rautiainen. Hallituksen kokoonpanoa pienennettiin harkitusti. Tavoitteena on siirtää enemmän voimavaroja toimintaan, joka organisoidaan toimintaryhmiin ja projekteihin.

Jäsenmäärä on viimeisten 4 vuoden aikana kehittynyt suotuisasti. Se on noussut kahdestasadasta neljästäkymmenestä kolmeensataankuuteenkymmeneen. Tulos on valtakunnallisestikin merkittävä.

Ensi vuonna yhdistys toimii vakiintuneiden käytänteidensä mukaisesti, mutta pyrkii suuntaamaan toimintansa Voimaa vanhuuteen-hankkeen tavoitteiden suunnassa paikallisesti soveltaen. Voimaa vanhuuteen on Ikäinstituutin hanke, johon Akaa ja Urjala pääsivät mukaan 13 muun kunnan kanssa. Siinä ydintoimijoina ovat kunnan viranomaiset, mutta 3. sektorillakin on tehtävänsä.

Tavoitteena on edistää hyvää vanhenemista tukemalla toimintakykyisyyttä ja osallisuutta. Liikunta ja yhdessä tekeminen ovat keskeisessä roolissa. Hankkeen kohderyhmänä ovat 75+ – kansalaiset, mutta toiminnot sopivat kaikenikäisille. Liikunta on lääkettä.

Suomi 100 v-juhlavuoden kunniaksi yhdistys järjestää kirkkokonsertin ja lastentapahtuman. (TR)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *